Habakuk

!

Habakuk: Koti

Habakuk-yhtyeen neljäs täyspitkä albumi on yhtyeen tähänastisista levyistä vahvin. Sekä musiikilliseen tarkkuuteen, että laulujen tarinoihin on kiinnitetty erityistä huomiota. Tuottaja-äänittäjä Jonas Olsson tunnetaan monista onnistuneista tuotannoistaan, joiden tuloksia voi kuulla isoimpia radiokanavia myöten ja hän on saanut myös Habakukista irti vahvoja suorituksia. Tarttuvat kappaleet pureutuvat ihmistä koskettaviin aiheisiin ja ohjaavat hienovaraisesti oikeaan suuntaan.
Julkaisupäivä: 2010
Levymerkki Aika
Tuotekoodi:
Toimitusaika 3-7pv

Habakuk: Ihmeiden aika DVD

Habakukin 10-vuotiskonsertista on julkaistu nyt dvd Ihmeiden aika. Levy sisältää kattavan otoksen bändin biisejä vanhimmista hiteistä uusimpaan tuotantoon. Mukana on myös bändistä kuvattua lisämateriaalia. Tasokas konsertti tyylikkäissä kansissa.
Julkaisupäivä: 2009
Levymerkki Aika
Tuotekoodi:
Toimitusaika 5-10 pv