 |
Laulaja ja säveltäjä Petri Laaksonen julkaisee Syvä Hiljaisuus –nimisen hengellisen uutuuslevyn. Petrin sävellykset on sanoittanut arvostettu laulurunoilija Anna-Mari Kaskinen. He ovat merkittävä lauluntekijäkaksikko Suomen gospel-kentässä ja levy juhlistaakin heidän 20 vuotta jatkunutta yhteistyötään. Petrin ja Anna-Marin lauluja on luonnehdittu myötäeläviksi, lohduttaviksi sekä toivoa antaviksi. Petrin kirkkokonserteissa käy runsaasti myös muuta yleisöä kuin aktiivista kirkkokansaa.
Levyn on tuottanut ja sovittanut Värttinästä tunnettu Matti Kallio. Kallion maailmanmusiikkitausta onkin jättänyt levylle omaleimaisen jäljen. Levyn sävelmaailma on akustinen ja sen soitinvalikoimaan kuuluvat mm. haitari, akustinen kitara, mandoliini, bouzouki, erilaiset pillit, viulu sekä kontrabasso.
Levyllä on mukana sekä klassikoita, kuten Tule rauhan henki, Sinä olet aamuni valo sekä Sinun varaasi kaiken laitan että uutuuksia kuten Vanha Tammipuu. Erikoisuutena levyllä on Paavo ja Päivi Lipposelle sävelletty häälaulu Rakkauden liekki, josta on tullut tullut vuosien varrella suosittu häälaulu. Laulu on tällä levyllä ensimmäistä kertaa mukana alkuperäisessä sävelasussaan.
Paina tätä saadaksesi lisää tietoa tuotteesta
|